Turvepeltojen käytön tiekartta näyttää reitin ilmasto- ja ympäristöhyötyihin maataloustuotantoa heikentämättä

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemä turvepeltojen käytön tiekartta esittelee toimenpiteitä, joilla turvepeltojen käyttöä voitaisiin sopeuttaa ympäristötavoitteiden ja maataloustuotannon tarpeisiin vuoteen 2050 mennessä. Tiekartan mukaan turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöjä olisi mahdollista vähentää jopa 28 prosenttia, ja myös vesistökuormitusta voidaan vähentää merkittävästi kohtuullisin kustannuksin. 

Suomen maatalousmaasta noin 11 prosenttia eli 270 000 hehtaaria on maalajiltaan turvetta. Turpeen syvyys ja esiintyminen pelloilla vaihtelee suuresti. Turvepelloilla on suuri merkitys ruoantuotannossa, erityisesti maan pohjoisosissa, mutta samalla ne tuottavat yli puolet Suomen maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä.  

”Tavoitteemme oli luoda realistinen ja monipuolinen suunnitelma, joka huomioi sekä turvepeltojen ympäristövaikutukset että ruoantuotannon tarpeet”, kertoo tiekarttahanketta vetänyt Luken tutkimusprofessori Heikki Lehtonen.  

Muutospolut vähentävät päästöjä ja tukevat vesienhoitoa  

Maakunnittain tehty tiekartta esittelee kaksi muutospolkua vuoteen 2050: ympäristötavoitteita painottavan ja tuotantomahdollisuuksia painottavan.  

”Ympäristötavoitteita painottava polku voi toteutua, jos viljelijöille maksetaan nykyistä enemmän ympäristöhyödyistä ja muutosten edellyttämistä kustannuksista. Tuotantopainotteinen polku puolestaan tuottaa ympäristöhyötyjä maataloustuotannon ja sen tuottavuuden kehittämisen ehdoilla, turvepeltojen ominaisuudet ja maakuntien erilaiset asetelmat hyödyntäen”, sanoo Lehtonen. 

Arvion mukaan ympäristöpainotteinen muutospolku voisi vähentää Suomen turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöjä yli 28 prosenttia, mikä vastaa 2,2 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (MtCO2 ekv.) ja tuotantopainotteinen polku lähes 17 prosenttia eli 1,3 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodesta 2022 vuoteen 2050. Vastaavat vähennykset turvepeltojen typpikuormituksella vesistöihin ovat yli 30 ja 20 prosenttia ja fosforilla noin 15 prosenttia.  

Kasvihuonekaasupäästövähennysten alustavat kustannukset ovat ympäristöpainotteisessa muutospolussa noin 22–28 euroa hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohden (€/tCO2 ekv.) ja tuotantopainotteisessa muutospolussa noin 31–38 euroa hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohden. Molempien polkujen kustannukset ovat vain murto-osa EU:n päästöoikeuden hinnoista viime vuosina. 

Tiekarttatyössä päästövähennysten laskentaan yhdistettiin ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisesti maannos- ja paikkatietoon liitetty vettämispotentiaali ja maatilojen tuotantosuuntia koskeva taustatieto. 

Toimenpiteet turvepeltojen käytön muuttamiseksi 

Turvepeltojen muutospoluissa lasketaan ilmasto- ja ravinnepäästöjen vähennyksiä neljälle toimenpiteelle:  
1) Vettäminen ja kosteikot: nostetaan pohjaveden pintaa padottamalla ja vetetään pysyviksi kosteikoiksi 
2) Säätösalaojitus: säädellään pohjavedenpintaa tuotantoedellytykset huomioiden   
3) Monivuotiset kasvit: viljellään monivuotisia kasveja, kuten nurmia yksivuotisten sijaan  
4) Pysyvät nurmet ja kesannot: hyödynnetään pitkäaikaisia nurmia ja kesantoja 
 
Valitut toimenpiteet vähentävät tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä ja ravinnekuormitusta vesistöihin sekä edistävät luonnon monimuotoisuutta. Säätösalaojitus parantaa myös satoisuutta ja pellon viljelykuntoa. Toimet ovat myös kustannuksiltaan kohtuullisia hyötyihin nähden.  
 
”Viljelijöiden tulee voida valita sopivat toimenpiteet peltolohkoilleen sen mukaan, mikä on järkevää ja kustannustehokasta kussakin tilanteessa. Pohjaveden pinnan nostaminen ei onnistu läheskään kaikilla turvepelloilla. Realistista ja päästövähennysten kannalta kustannustehokasta se olisi noin 60 000 hehtaarin alalle”, arvioi Lehtonen. 

Hän muistuttaa, että turvepeltojen toimenpiteitä tarvitaan, jotta päästäisiin edes osin kohti ilmasto- ja ympäristötavoitteita. Maatalouden rakennekehitys ja turvemaiden viljelykäytön väheneminen ei ole ratkaisu, sillä viimeisimpien arvioiden mukaan maatilojen lukumäärän vähentyessä turvepeltoja jäisi ilman lisätoimia vuoteen 2050 mennessä viljelykäytön ulkopuolelle vain 1,5 prosenttia eli noin 4 000 ha. 

Tiekartta auttaa sekä valtakunnallisen että aluetason suunnittelussa 

Alustavista muutospoluista keskusteltiin Manner-Suomen maakuntien viljelijöiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa keväällä ja kesällä 2024, ja näkemykset otettiin huomioon lopullisessa työssä. 

Heikki Lehtonen painottaa, että tiekartta ei ole päätös etenemistavasta, vaan päätöksenteon tueksi tehty työkalu, joka esittää kaksi erilaista vuoden 2050 tulevaisuuskuvaa perusteluineen. Tiekarttaa voidaan hyödyntää ilmastotoimien, ennallistamisasetuksen toimeenpanon ja maakuntatason suunnittelussa.  

”Suosittelemme etenemistä tarkempiin aluetason suunnitelmiin, jotka vastaavat alueellisiin ympäristötavoitteisiin ja huomioivat viljelijöiden sekä muiden toimijoiden näkemykset. Turvepeltojen muutokset vaativat koko yhteiskunnan panostusta, koska toimenpiteiden toteuttaminen vaatii tarkkaa suunnittelua, erityisosaamista, investointeja, ja ne aiheuttavat viljelijöille kustannuksia ja tulonmenetyksiä”, Lehtonen toteaa.  

Turvepeltojen käytön tiekartta -hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta. Toimenpiteillä pyritään vähentämään maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistamaan hiilinieluja ja -varastoja.